tiistai 18. huhtikuuta 2017

Arjen virtaa / Flow of ordinary life


A lot of time has gone since the last text. I've been wondering in my thoughts as I've taken care errands. For this reason I've been taking Midas out more than usually; though it doesn't bother him. He's always been taking me energetically to different places and learn to stop to see around him. Those days Midas fit his walking pace to mine and stops more often.

Paljon on aikaa kulunut viimeisestä blogi tekstistä, olen vaeltanut ajatuksissani hoitaessani muita asioita. Tämä on laittanut Midaksen ulkoiluttamaan minua enemmän kuin tavallisesti, sitä ei ole haitannut vaikka olemmekin olleet uusissa paikoissa. Asia tuntuu päin vastaiselta, se on vienyt  minua tarmokkaasti eri ympäristöihin ja oppinut pysähtymään katselemaan ympärilleen. Noina päivinä Midas selvästi sovitti kävelyvauhtinsa minun jaksamiseeni ja pysähdyksiä oli normaalia enemmän.

During those stops you could really see what's happening around; that's when I could see a lot of different things: people doing chores, waking nature after the winter, details of buildings and meaning of light in different parts of day. This awakened my interest and I tried to take photos of all of these things.

Noiden pysähdyksien avulla tuli oikeasti pysähdyttyä katsomaan mitä ympärillä tapahtuu, jolloin näkee yllättävän paljon erilaisia asioita. Erilaisia ihmisiä eri askareissaan, luontoa joka on heräämässä talven jäljiltä, erilaisia talojen yksityiskohtia ja valon merkityksen kaikissa näissä asioissa eri vuorokauden aikoina. Tämä herätti mielenkiintoni ja  yritin ottaa valokuvia kaikista näistä asioista.


Taking photographs fits to Meniere to a point which reminds itself constantly. At the same time it complicates my balance while I try to take a picture. Midas has learned to wait while I shoot, though he might think that he should be the only thing that needs to be taken pictures of. As I take my camera out, Midas comes instantly with his tail swaying ready to shoot. This is probably the result of me giving more or less treats during I shoot.

Valokuvaaminen sopii tiettyyn pisteeseen asti Menierelle, joka kyllä muistuttaa aina olemassa olostaan. Samalla se vaikeuttaa kuvaamista tasapaino vaikeuksien kautta. Midas on oppinut odottamaan sen aikaa kun yritän jotain kuvata, tosin sen mielestä ainoa asia mitä tulisi kuvata on se itse. Ottaessani kameran esiin Midas tulee heti paikalle häntä heiluen, jee nyt kuvataan. Tämä johtuneen yksinkertaisesti siitä syystä, että kuvaustilanteissa Midas saa aina enemmän taikka vähemmän herkkuja.

Taking care of errands has raised my stress level, of which meniere enjoys much - and that means more guiding by Midas. Midas knows when to guide me without a word, even before I know I need it. It feels like a piece of our liaison has changed its form more perfunctory which doesn't need any thought to be done.

Asioiden hoitaminen on nostanut myös stressi tasoa, josta Meniere pitää erityisen paljon. Se on taas merkannut enemmän ohjaamista Midakselle kuin normaalisti. Midas osaa sanomatta asettua eteeni jo ennen kuin tiedän tarvitsevani sitä.Tuntuu kuin jokin palanen yhteistyöstämme olisi muuttanut muotoaan sellaiseksi rutiininomaiseksi asiaksi, jota kummankaan ei tarvitse miettiä ollenkaan.

That change has been very useful in every-day-life and in hobby, rallytoko. There, both of us can focus on completing a task and not think about anything else. We can do things more freely and still strengthen our contact.

Tuosta muutoksesta on ollut erittäin paljon hyötyä arjessa ja vapaa-ajan harrastuksessa rallytokossa. Siellä molemmat meistä keskittyvät tehtävään asiaan, eikä muut asiat silloin pyöri mielessä. Siellä voimme tehdä asioita vapaammin yhdessä ja silti syventää kontaktiamme toisiimme. 


I had a long conversation with myself about how we train or compete with Midas; with the hearing-dog-vest on or off. The simple reason is associated with Midas' work for he has to be able to do independent decisions. Those situations are telling about a sound or guiding me without a command. Finally I tried various types of solutions regarding to it and I noted Midas knows how to act in whatever the situation. To understand this information we train without the vest and with vest. When we compete with the vest on for I needed them to give me a point of support. It isn't essential what happens in the track; more important is to do it together. We've won a lot as we step on the starting line with others and completing the track.

Kävin pitkän keskustelun itseni kanssa miten harjoittelemme taikka kilpailemme Midaksen kanssa, kuulokoira liivien kanssa vai ilman. Tähän oli yksinkertainen syy Midaksen työhön liittyen, koska sen pitää pystyä tekemään itsenäisiä päätöksiä tietyissä tilanteissa. Noita tilanteita ovat äänien kertominen taikka minun ohjaaminen ilman käskyjä. Lopulta kokeilin erilaisia ratkaisuja asiaan ja totesin Midaksen tietävän miten toimitaan missäkin tilanteessa. Tämän tiedon ymmärtäessäni teemme harjoituksia ilman liivejä ja liivien kanssa. Astuessamme kilpailuihin Midaksella on liivit päällä, sillä tarvitsen ne saadakseni kiintopisteen. Se mitä radalla ikinä tapahtuukaan ei ole niin oleellista, paljon tärkeämpää on yhdessä tekeminen. Olemme voittaneet jo paljon astuessamme lähtöviivalle muiden kanssa ja saadessamme radan suoritettua.

In the middle of all this I've tried to give Midas free-time when he can be a dog. A hearing-dog's job might not be ponderous physically, but still he has to be on duty almost 24 hours a day seven days a week. So it's good to give him breaks from the sounds and guiding. We went to outing in a place where Midas can run as much he has energy; he had a lot of energy.

Kaiken tämän keskellä olen koittanut antaa Midakselle vapaa-aikaa jolloin se saa purkaa energiaansa ja olla koira. Kuulokoiran työ ei ole ehkä fyysisesti raskasta, mutta sen pitää olla töissä 24 tuntia 7 päivänä viikossa. Joten on hyvä antaa taukoja äänistä taikka ohjaamisesta. Kävimme ulkoilemassa paikassa jossa Midas sai juosta niin paljon kuin jaksoi; täytyy sanoa että virtaa oli.


As I watch back the last few weeks I can state that things have changed for Midas and I as we step differently to a new morning. I can't describe it precisely; somehow more relaxed and enjoying more. During outings I don't have to thought much where Midas is but I can found him in his own place. Perhaps we've both grown inside or learned more about each others...

Katsoessani viimeisiä viikkoja voin todeta asioiden muuttuneen Midaksessa ja itsessäni, astumme nykyään ihan erilailla uuteen aamuun. En osaa sitä kuvata tarkasti, jotenkin rennommin kuin ennen sekä nauttien pienistä hetkistä enemmän. Lenkeillä ei hirveästi tarvitse miettiä missä Midas menee vaan katse löytää sen useimmiten heti oikeasta paikasta. Ehkä olemme kumpikin kasvaneet jossain sisällämme tai oppineet lisää toisistamme...





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...